Kirjoitusten Keskus

 

 

”Eikä hänen sanansa pysy teissä, sillä te ette usko sitä, jonka hän on lähettänyt. Te kyllä tutkitte kirjoituksia, koska luulette niistä löytävänne ikuisen elämän – ja nehän juuri todistavat minusta. Mutta te ette tahdo tulla minun luokseni, että saisitte elämän.” (Joh. 5:38-40, UKR)

Jumala on ilmoittanut ihmisille itsensä luomisteossaan, omissa tunnoissamme, kansojen vaiheissa, mutta ennen kaikkea pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Raamattu on pelastusilmoituksen peruskirja. Sen pääsanoma kertoo siitä, kuinka meidän on kuljettava Taivaaseen. Riittääkö pelastukseen, että olemme Raamatun tuntijoita ja Jumalan lain kiivailijoita?

 
Taisto Hillberg, Tampereella 10.12.1983

Me olemme luonnosta pahoja

 

 

Jeesus sanoi Matt. 7:11 ”Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää”. Kun pysähdymme ajattelemaan tätä asiaa, niin se koskettaa meitä. Pahinta ei siis olekaan sairaus tai onnettomuus vaan se, että olemme pahoja ja syntisiä. Mutta Jeesus ei työnnä pois meitä, vaan voimme jäädä hänen jalkojensa juurelle ja kuulla Hänen sanovan: ”Kaikki sinun syntisi on anteeksi annettu”.

 
Arja Rytkönen, Lahdessa 16.12.2006

Jeesus tulee syrjityn luo

 

 

Kertomus samarialaisesta naisesta (Joh. 4) kertoo, että Jeesus tulee syrjityn luo. Hän hakee yhteisöstä ”heikointa lenkkiä”. Hän haluaa olla ihmisin elämän keskiö, olla ihmisen sisimmässä sisuksessa, olla perusta, jolle rakennamme elämämme. Sillä kun jumala on löytynyt meidän elämäämme, meidän sisimmän jano tulee tyydytetyksi.

 
Satu Mäkelä, Lahdessa 12.2.2006

Näetkö Kristuksen itsessäsi?

 

 

Mitä me näemme katsoessamme itseämme? Näemmekö vain toivottoman syntisen, vai näemmekö Jeesuksen, joka on kuoleman voittaja, syntien sovittaja, pelastaja ja armahtaja?

E.G.White kirjan Tie Kristuksen Luo mukaan elämä kristuksessa on levollista elämää. Siinä ei ehkä ole tunnehurmiota, mutta siinä vallitsee rauhallinen luottamus. Sinun toivosi ei ole sinussa itsessäsi, se on Kristuksessa. Sinun heikkoutesi on yhdistyneenä Hänen voimaansa, tietämättömyytesi Hänen viisauteensa. Niinpä sinun ei tule katsoa itseesi, vaan sinun tulee katsoa Kristukseen.

 
Sulo Halminen, Tampereella 30.7.2005

Uutta eloa Psalmiin 23

 

 

Psalmit ovat laulettuja rukouksia, jotka tarjoavat meille samaistumiskohteen sekä kokemuksille, että tunnetiloille. Tämä puhe kaivaituu tunnetuimman ja rakastetuimman Psalmin 23 vertauskuvien taakse, ja antaa uutta eloa tuttuun Psalmiin.

 
Satu Mäkelä, Tampereella 9.7.2005