Kristuksen antama identiteetti

 

 

Kristillisyys ja Jumalan lapsena oleminen on osa meidän identiteettiämme. Jos olemme kristittyjä, niin otamme vastaan Kristuksen antaman identiteetin, johon kuuluu itsensä uhraaminen, nöyryys, anteeksi antaminen, armo, rakkaus, huolenpito, kuolleista herääminen ja iankaikkinen elämä.

Kun olemme Jumalan lapsia, niin olemme myös perillisiä. Jos kärsimme Jeesuksen kanssa, pääsemme myös osalliseksi samasta kirkkaudesta kuin Hän.

 
Sirpa Halminen, Tampereella 3.4.2004

01/20: Elämän sana – Johanneksen Evankeliumi (johdanto)

 

 

Egyptistä löytyneen papyryskäärön perusteella voidaan olettaa Johanneksen Evankeliumin syntyneen ennen ensimmäisen 100-luvun täyttymistä. Monet ovat sitä mieltä, että Johanneksen Evankeliumi on maailman vaikuttavin teos. Mikään muu kirja ei koskaan ole vaikuttanut niin voimakkaasti niin moniin ihmisiin ja niin pitkän ajan kuluessa. Rooman keisari Julianus Luopio otti 300-luvulla päämääräkseen taistella kristinuskoa vastaan. Koettuaan taistelemisen turhaksi hänen kerrotaan sanoneen: ”Juuri apostoli Johannes sai aikaan tämän villityksen julistamalla, että Sana tuli lihaksi”.

Johanneksen evankeliumi on evankeliumi, jonka ihminen ymmärtää parhaiten. Siksi se yleensä käännetään uudelle kielelle ensimmäiseksi. Evankeliumi on täynnä yksinkertaista viisautta. Matteus, Markus ja Luukas kirjoittivat historiaa, Jeesuksen elämänkerran. Johannes tarjoaa meille tulkinnan. Hän kertoo, mitä tämä kaikki meille merkitsee. Johanneksen evankeliumi on silminnäkijän todistusta. Missään muualla Raamatussa ei pääse henkilökohtaisesti niin lähelle Jeesusta kuin tässä kirjassa.

Kun luet ja kuuntelet Johanneksen evankeliumia, havaitset, miten Jeesus suhtautui erilaisiin ihmisiin – yksilöihin. Voit nähdä itsesi Johanneksen evankeliumissa, Jeesus kohtaa siinä sinut.

 
Taisto Hillberg, Tampereella 1984

01/14: Ilmestyskirja, Johdanto, Jeesus esittäytyy (luku 1)

 

 

Ilmestyskirja, tulevaisuuden paljastaja, on Raamatun ihmeellisin kirja. Sitä pidetään yleisesti vaikeaselkoisena ja sen vuoksi vain harvat lukevat tai tutkivat sitä. Kuitenkin Ilmestyskirjassa on kehoitus sen lukemiseen. Siihen sisältyy myös lupaus: ”Autuas se, joka lukee, ja autuaat ne, jotka kuulevat tämän profetian sanat ja ottavat vaarin siitä, mitä siihen kirjoitettu on”.

Ilmestyskirja on tärkeä siksi, että sen sanoma koskee aikaa, jota me juuri nyt elämme. Aikaa Jeesuksen maanpäällisestä toiminnasta maailman loppuun.

Tämä puhesarja auttaa sinua ymmärtämään ilmestyskirjan sanomaa. Se osoittaa luotettavasti mitä on tapahtunut ja mitä vielä tulee tapahtumaan.

 
Erkki Luukko, Riihimäellä 1982

Viimeinen tuomio

 

 

Elämä ja kuolema eivät ole meidän vallassamme. Koko ihmiskunta elää tuomion uhan alaisuudessa. Viimeisessä tuomiossa Tuomarin edessä seisoo kaksi joukkuetta, pelastettujen ja häviöön joutuvien joukko. Ratkaisua siitä, mihin joukkueeseen haluamme kuulua, ei voi jättää tekemättä. Se on elämän aikainen ratkaisu. Miksi tuomio on välttämätön? Mitä tarvitaan pelastukseen?

 
Taisto Hillberg, Tampereella 19.11.2005

Usko Jumalaan kaiken luojana

 

 

Kristillisen maailmankatsomuksen mukaan maailma on Jumalan luoma. Usko Jumalaan kaiken luojana on johdonmukainen, koko luomakunta todistaa siitä. Kun tämän kaiken tiedostamme ja tajuamme, se rohkaisee meitä oikealla tavalla ymmärtämään olemassa olomme tarkoituksen. Puheen alussa kokemusten kertomista. Saarna alkaa n. 16 min. kohdalta.

 
Simo Vehkavuori, Helsingissä 30.12.2006